Kilometrikisaa poljetaan jälleen 1.5.−22.9.2022. Kymmeniätuhansia osallistujia vuosittain keräävä kisa tarjoaa työyhteisöille helpon ja hauskan tavan tukea työntekijöiden aktiivisen arkeen palaamista.
Koronaviruspandemian aikana harrastamista rajoitettiin merkittävästi ja liikuntapaikkoja suljettiin. Etätöiden myötä monilla myös arkiliikkuminen, kuten työmatkan taittaminen pyöräillen, on saattanut jäädä kokonaan pois. Aikaa on vietetty lähinnä lähipiirin kesken. Työyhteisöä on tavattu Teamsin välityksellä ja uusia työkavereita ei ole välttämättä koskaan nähty paikan päällä.
Lähes kaksi vuotta kestäneen etätyöjakson jälkeen paluu normaalin arkeen voikin tuntua monesta yllättävän haasteelliselta ja kynnys liikkeelle lähtöön on kasvanut.
Kilometrikisa kannustaa polkemaan ja lisää yhteisöllisyyttä työpaikoilla
Kilometrikisa on vuosittain järjestettävä kampanja, johon osallistuu kymmeniätuhansia suomalaisia. Leikkimielisessä kisassa joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siitä, kuka polkee eniten minuutteja ja kilometrejä. Iso osa Kilometrikisassa polkevista joukkueista on työyhteisöjä.
Vuodesta 2009 järjestetyn Kilometrikisan menestys nojaa yksinkertaiseen konseptiin. Yksi henkilö ilmoittaa joukkueen kisaan ja muut liittyvät joukkueeseen. Poljetut kilometrit ja minuutit merkitään henkilökohtaiseen kalenteriin, josta ne lasketaan mukaan joukkueen yhteiseen tulokseen.
Etätyön jälkeen Kilometrikisa tarjoaa helpon ja hauskan keinon vauhdittaa paluuta työpaikoille ja arkeen. ’’Vuoden 2020 Kilometrikisan vaikuttavuuskyselystä selvisi, että työpaikoilla monet kokevat yhteisen kilometritavoitteen lisäävän pyöräilymotivaatiota. Useampi vastanneista myös kertoi, että Kilometrikisa lisää vuorovaikutusta ja tunnetta ryhmään kuulumisesta’’, kertoo pyöräilyn edistämisen koordinaattori Tuija Mikkonen Pyöräilykuntien verkostosta.
Kilometrikisaan osallistuminen on keino tukea paluuta aktiiviseen arkeen
Työnantajilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen miten ihmiset liikkuvat. Pitkän etätyöjakson jälkeen työnantajien rooli liikkumiseen kannustamisessa on yhä tärkeämpi.
’’Erilaiset liikkumista ja yhteisöllisyyttä tukevat kampanjat ja tempaukset ovat juuri se mitä nyt tarvitaan. Jos liikkuminen on jäänyt etätyön aikana vähemmälle, pyöräilystä on helppo aloittaa, koska vauhdin voi säätää itselle sopivaksi’’, kannustaa Mikkonen.
Kilometrit ja minuutit Kilometrikisan kalenteriin helposti Polar Flow’n kautta
Jotta osallistuminen Kilometrikisaan olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta osallistujat voivat halutessaan ottaa käyttöönsä Polar Flow -sovelluksen. Polar Flow toimii mobiililaitteella ja sen käyttö ei edellytä erillistä urheilukelloa tai aktiivisuuslaitetta.
Polar Flow -sovellus kerää reaaliaikaista tietoa pyöräilykilometreistä ja -minuuteista ja siirtää ne automaattisesti Kilometrikisan kalenteriin. Sovelluksen avulla osallistuja pystyy myös helposti seuraamaan oman kuntonsa kehittymistä Kilometrikisan aikana.
Pyöräilykuntien verkosto