Kehotunnekasvatusta on toteutettu onnistuneesti

Väestöliiton kehittämä kehotunnekasvatus on otettu onnistuneesti ja tyytyväisenä vastaan niin ammattilaisten kuin vanhempienkin parissa. Ammattilaisten valmiudet keskustella ja toteuttaa lapsille suunnattua kehotunnekasvatusta ovat parantuneet heidän oman arvionsa mukaan. Vanhemmat kiittävät, että heidän on helpompaa puhua aiheesta ja lapset tunnistavat nyt yksityisyyden, rajat ja erilaisuuden paremmin. Olemme Väestöliitossa kehittäneet, tutkineet ja toteuttaneet lasten kehotunnekasvatusta jo vuodesta 2000 lähtien. Mallit, materiaalit ja sisällöt tähän nykypäivänä yhä tärkeämpään terveyskasvatukseen ovat nyt saatavilla. Ne

Lue lisää >

VAHVEMPI TYÖYHTEISÖ KORONAN JÄLKEEN – NELJÄN KOHDAN OHJELMA TOIPUMISEEN

Joillekin työyhteisöille koronakriisi teki hyvää. Työpaikoilla opittiin esimerkiksi yhteistä ongelmanratkaisua ja uusien työkalujen käyttöä. Mitä voidaan tehdä, jotta saavutettu hyvä ei katoa, kun poikkeusoloista palataan uuteen normaaliin? Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto EU-OSHA korostaa resilienssin merkitystä mahdollisiin tuleviin terveyskriiseihin varautumisessa. Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä muutoksista. Työyhteisö on resilientti, kun se ei lamaannu yllättävässä tilanteessa vaan säilyttää toimintakykynsä uusissakin olosuhteissa, mukautuu niihin ja menestyy. Resilientti työyhteisö myös kehittää jatkuvasti kykyään selviytyä muutoksista

Lue lisää >

Rukalla lasketaan taas hellekesän jälkeen!

Rukan hiihtokeskus avasi laskettelukauden tänään perjantaina 8. lokakuuta. Lumisateita ja pakkasta ei avaukseen tarvittu, sillä keväällä Rukan rinteille kerätyt säilölumet ovat säilyneet sahanpurun ja peitteiden alla helteistä huolimatta. Säilynyt lumimäärä riittää mainiosti laskukauden avaamiseen perinteiseen tapaan heti lokakuun alusta.   — Lunta valmistetaan vuoden kylmimpinä kuukausina varastoon ja ne säilötään Rukan Saaruan rinteillä kesän yli. Tämä on huomattavasti energiatehokkaampaa kuin lumetuksen aloittaminen syksyn pikkupakkasilla, kertoo Rukan paikallisjohtaja Matti Parviainen.   Viime kesänä

Lue lisää >

Luontaishoitojen ja terveystuotteiden käytöstä kerätään tietoa kyselyllä

Luontaishoito- ja terveystuotealan järjestöt ovat avanneet Oikeusministeriön ylläpitämään otakantaa.fi-palveluun kyselyn, jolla halutaan selvittää luontaishoitojen ja terveystuotteiden käyttöä sekä kansalaisten mielipiteitä. Luontaishoidoiksi kyselyssä katsotaan esimerkiksi erilaiset käsillä tehtävät hoidot, kehoa ja mieltä rentouttavat terapiat sekä homeopatia ja erilaiset yrttilääkintään perustuvat hoidot. Näistä hoidoista käytetään myös termiä vaihtoehtoiset- ja täydentävät hoidot sekä HYVE-hoidot tai CAM-hoidot. Terveystuotteiksi kyselyssä luokitellaan ravintolisät ja luontaistuotteet, joita voi ostaa mm. terveystuotekaupoista ja apteekista. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM)

Lue lisää >

Lasten uimataito huolettaa – ”pahimmillaan korona-ajalla on kauaskantoisia seurauksia”

Korona-aika sulki monin paikoin uimahallit ja laittoi uimaopetuksen tauolle. Suomen olosuhteissa on tärkeää oppia toimimaan vedessä ja tarvittaessa myös osata auttaa kaveria. Tänä vuonna hukkumistapaturmissa on menehtynyt poikkeuksellisen moni. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on valmistellut koulujen käyttöön uuden vesi- ja jääturvallisuuden oppimiskokonaisuuden LähiTapiolan tuella. Tuhansien järvien luvattu maa ja meren ympäröimä saari. Suomessa vesi on lähellä niin arjessa kuin vapaa-ajalla, mikä korostaa uimataidon ja turvallisen vesillä ja jäillä liikkumisen merkitystä. Valitettavasti

Lue lisää >

Kotimainen laskettelukausi 2020–21 oli ennätyksellinen – suosion odotetaan jatkuvan myös tulevana talvena

Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) teettämän Laskettelijatutkimuksen mukaan kaudella 2020–21 Suomessa laskettelua harrasti ennätysmäärä ihmisiä. SHKY odottaa suosion jatkuvan myös tulevalla kaudella. Levi ja Ruka avaavat uuden laskettelukauden 8.10.2021. Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) teettämän ja IRO Researchin toteuttaman Laskettelijatutkimuksen mukaan kaudella 2020–21 Suomessa harrasti laskettelua 976 100 henkilöä. Lukumäärä on koko SHKY:n mittaushistorian suurin. Aiempi harrastajamäärien huippulukema mitattiin vuonna 2014, jolloin laskettelua harrastavia henkilöitä oli 905 000. Vuonna 2016 harrastajia oli 876 600 henkilöä ja vuonna 2018

Lue lisää >