Kiekkohuuma villitsee suomalaisia – Leijonien otteluita on seurannut kaikkiaan jo 3,6 miljoonaa suomalaista

MM-kisojen alkulohko saatiin tiistai-iltana päätökseen, kun Leijonat marssivat lohkovoittoon kaatamalla Tshekin 3-0 lukemin. Kiinnostus kotikisoja kohtaan on ollut valtaisa ja Suomen alkulohkon ottelut onnistuivatkin tavoittamaan yli kaksi kolmasosaa suomalaisista. Suomalainen kiekkokansa kannusti jälleen tv-ruutujen äärellä tiistaina, kun Leijonat rynnistivät komeasti lohkovoittoon voittamalla Tshekin. Kari Jalosen luotsaama Tshekki ei onnistunut tarjoamaan vahvalle leijonaryhmälle vastusta alkulohkon päätösottelussa ja näin ollen Leijonat jatkavat päämäärätietoisesti voitokasta turnaustaan kohti torstain puolivälieriä. Suomi-Tshekki -ottelua seurasi* tv:stä tiistaina lähes

Lue lisää >

Joka toinen nuori harkitsee nyt yrittäjyyttä

45 prosenttia nuorista on harkinnut yrittäjyyttä. Kuusi prosenttia on jo tai on ollut yrittäjänä. Yrittäjämuodoista nuoria kiinnosti eniten itsenäinen toimijuus: yrityksen perustaminen itse (23 %) tai kevytyrittäjyys (11 %). Yrityksen perustaminen yhdessä muiden kanssa kiinnosti yhtätoista prosenttia. Tiedot perustuvat juuri valmistuneeseen Eezy Oyj:n nuorten suhdetta työelämään selvittäneeseen kyselytutkimukseen. Siihen vastasi maalis-huhtikuussa 2022 Suomen väestöjakaumaa edustavasta Bilendin kuluttajapaneelista 500 nuorta iältään 16-29 vuotta. Kyselytutkimuksen perusteella nuorten ja työelämän suhteesta tiedetään yrittäjyyskiinnostuksen lisäksi myös

Lue lisää >

Suomi pärjäsi kehnosti kansainvälisessä avoimuusvertailussa

Finnwatch vaatii pikaisia muutoksia edunsaajarekisteriin ja verotietojen avoimuuteen. Tänään julkaistu kansainvälinen Financial Secrecy Index antaa Suomelle pyyhkeitä taloudellisia tietoja koskevasta avoimuudesta. Puutteet avoimuudessa lisäävät riskiä korruptiolle sekä vaikeuttavat rahanpesun ja veronkierron tutkintaa. Suomi pärjää erityisen huonosti yritysten omistustietojen avoimuudessa. Suomessa omistustietoja koskeva edunsaajarekisteri ei ole kaikille avoin ja rekisteriin merkitään tiedot vain yritysten suurimmista omistajista. Tämä on vaikeuttanut muun muassa pakotteiden kohteena olevien oligarkkien omaisuuden jäljittämistä. – Suomessa tutkivat toimittajat ja kansalaisjärjestöt

Lue lisää >

Väestöliiton Mun valinta -kampanja: Nuoret toivovat lisää tietoa toisen ihmisen rajojen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta

Väestöliiton jokavuotinen Mun valinta -kampanja nuorille pureutuu tänä vuonna seksuaalisen häirinnän ja rajojen teemoihin. Omien ja toisten ihmisten rajojen tunnistaminen sekä niistä kommunikoiminen ovat keskeisiä seksuaalikasvatuksen painopisteitä, joiden harjoittelu on syytä aloittaa jo pienenä. THL:n Kouluterveyskyselyn 2021 mukaan noin puolet yläkouluissa ja toisella asteella opiskelevista tytöistä on kokenut häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua viimeisen vuoden aikana, pojista noin joka kymmenes. Väestöliiton Mun valinta -kampanja kysyi nuorilta, missä asioissa he toivovat

Lue lisää >

Pyörämatkailijoille kohdennetut palvelut tuplaantuivat vuodessa

Yritykset Hangosta Utsjoelle ovat tunnistaneet pyörämatkailun potentiaalin ja vastanneet kysyntään: ennätysmäärä pyöräily-ystävällisiä paikkoja ja palveluntarjoajia odottaa kaikkien aikojen pyörämatkailusesonkia.  Bikeland.fi -karttapalvelu listaa pyörämatkailureittien ja -kohteiden lisäksi jo yli kaksisataa Tervetuloa Pyöräilijä -tunnuksen saanutta palveluntarjoajaa Hangosta Utsjoelle.  Pyörämatkailukeskuksen myöntämän Tervetuloa pyöräilijä -tunnuksen saaneet yritykset huomioivat pyörämatkailijan tarpeet tarjoamalla satulassa matkaaville muun muassa perustyökalut, pumput, sähköpyörän ja puhelimen latauspisteen, turvallisen pyöräpysäköinnin ja tietoa alueen pyörä- ja varustevuokraamoista sekä huolto-, majoitus-, ohjelma- ja ravitsemuspalveluista. “Viime kesänä

Lue lisää >

Suomalainen omena kuohuu Brinkhallin siidereissä

Omenan tuoksu – siitä ei voi erehtyä, kun astuu sisään Brinkhall Sparklingin tiloihin Salon Halikon Design Hillissä. Tyylikkäästä myymälästä avautuu näky siideritalon tuotantotiloihin, joissa kotimainen omena löytää jaloimmat muotonsa. – Brinkhall Sparkling syntyi halusta yhdistää kaksi hienoa asiaa: eurooppalainen siiderinvalmistusperinne ja suomalaisten omenoiden ainutlaatuinen maku, kertoo toimitusjohtaja Jaakko Saivosalmi. Halikossa tehdään myös jälkiruoalle soveltuvia omenajääviinejä, joihin pakkanen on puraissut ainutlaatuisen aromin sekä omenakuohuviinejä, joita valmistetaan niin ikään käsityönä, perinteisiä menetelmiä kunnioittaen. 

Lue lisää >

Perjantaina käynnistyvällä Pyöräilyviikolla nostetaan esille turvallisen ja sujuvan pyöräily-ympäristön vaikutus pyöräilyinnokkuuteen

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 6.5.–15.5. pääteemalla ’’Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn’’. Huomio halutaan kiinnittää pyöräilyn turvallisuuteen ratkaisevasti vaikuttaviin olosuhteisiin. Samalla keskusteluun nostetaan koettu turvallisuus eli turvallisuuden tunteen vaikutus kansalaisten pyöräilyinnokkuuteen. Pyöräilyviikko on Pyöräilykuntien verkoston koordinoima valtakunnallinen kampanja, jonka tapahtumia järjestetään paikallisesti eri puolilla Suomea. Sadat eri toimijat tuovat esille pyöräilyn iloa ja monimuotoisuutta tapahtumissa ja keskusteluissa. Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn -teemalla halutaan kiinnittää huomio erityisesti siihen, minkälainen on kaikille turvallinen

Lue lisää >