Yli puolet suomalaisista tytöistä on harkinnut oman ulkonäkönsä muuttamista sosiaalisen median kuvaston vuoksi – nuoret toivovat vaikuttajilta avoimuutta ja vastuuta

Valokuvien muokkaus ja filttereiden käyttö sosiaalisessa mediassa aiheuttavat ulkonäköpaineita etenkin nuorille tytöille. Jopa 54 % 10–17-vuotiaista tytöistä on harkinnut oman ulkonäkönsä muuttamista ja lähes puolet (46 %) on harkinnut vähentävänsä tai jo vähentänyt syömistään sosiaalisen median kuvaston myötä, selviää Doven vuonna 2022 teettämästä kyselytutkimuksesta*.

Sosiaalinen media ja sen luoma kuvamaailma aiheuttavat suomalaisille nuorille epärealistisia kauneusihanteilta ja ulkonäköpaineita. Doven Synolla teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin 10–17-vuotiaiden tyttöjen näkemyksiä sosiaalisesta mediasta ja vaikuttajista. Kyselyn mukaan valtaosa (85 %) suomalaisista tytöistä kertoo seuraavansa vaikuttajia sosiaalisessa mediassa. Lähes puolet (45 %) tytöistä toivoisi näyttävänsä enemmän seuraamiltaan vaikuttajilta.

Doven kyselytutkimukseen osallistuneille kuvailtiin epärealistisia kauneusihanteita edistävää somesisältöä: postauksia, joissa vaikuttajat käyttävät filttereitä ja sovelluksia muokatakseen kuviaan, sisältöä, jossa he puhuvat laihduttamisesta ja ”täydellisestä vartalosta”, ja sisältöä, jossa vaikuttavat puhuvat ulkonäkönsä muuttamisesta kauneusleikkausten ja toimenpiteiden avulla. Yli puolet (54 %) tytöistä kertoi harkinneensa tai jo muuttaneensa omaa ulkonäköään tällaista sisältöä nähtyään. Lähes puolet (46 %) tytöistä oli harkinnut syövänsä tai oli jo syönyt vähemmän ja lähes neljännes (23 %) 14–17-vuotiaista tytöistä oli harkinnut tekevänsä tai jo tehnyt kosmeettisia operaatioita. Tulosten mukaan omien kuvien muokkaus somessa on nuorille yleistä: valtaosa (73 %) nuorista tytöistä oli harkinnut tai oli jo muokannut kuviaan somea varten tai käyttänyt filttereitä.

– Etenkin nuorten tyttöjen kokemat ulkonäköpaineet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa on pelkästään tänä vuonna käyty reilusti yli 2000 keskustelua koskien nuoren identiteettiä ja minäkuvaa. Näistä keskusteluista 40 % on koskenut itsetuntoa ja lähes kolmannes kehonkuvaa. Tulokset ja havaintomme kertovat vakavaa viestiä: yhteiskunnassamme ja rakenteissamme on jotakin, mikä lisää etenkin nuorten itsetunto- ja kehonkuvaongelmia, kertoo MIELI ry:n asiantuntijapyskologi Elina Komulainen.

Suomen eturivin vaikuttajat mukana tekemässä somen kuvastosta realistisempaa

Kyselytutkimuksen mukaan 81 % suomalaisista tytöistä on sitä mieltä, että sosiaalisen median vaikuttajien pitäisi kertoa, kun he ovat muokanneet omaa ulkonäköään jakamissaan sisällöissä. Tytöistä 70 %:n mielestä vaikuttajilla on myös vastuu torjua sisältöä, joka edistää epärealistisia kauneusihanteita sosiaalisessa mediassa.

Dove on vuodesta 2004 asti taistellut epärealistisia kauneusihanteita vastaan ja haluaa omissa mainoskuvissaan tuoda esille monimuotoista kauneutta. Tänä syksynä Dove on yhdessä suomalaisten vaikuttajien kanssa keskustellut kuvien muokkaamisesta somessa.

– Vaikuttajat ovat nuorille tärkeitä esikuvia ja haluamme yhdessä heidän kanssaan herättää keskustelua siitä, miten voisimme vähentää somen luomia nuorten ulkonäköpaineita. Kampanjassa mukana olevat vaikuttajat sitoutuvat olemaan muokkaamatta kasvojen piirteitä, vartalon muotoja tai ihon ulkonäköä ja haastavat itsensä pohtimaan filttereiden käyttöä. Tavoitteenamme on, että seuraava sukupolvi saisi kasvaa nauttien positiivisesta suhteesta ulkonäköönsä. Tätä viestiä viemme nuorille ympäri maailman Dove Itsetuntohankkeen kautta”, kertoo Ilse Siekkinen, Unilever, General Manager Personal Care Nordics.

Doven mukana hankkeessa on suomalaisia eturivin vaikuttajia: Roosa Rahkonen, Eino Nurmisto, Lola Odusoga, Sara Vanninen ja Veera Papinoja. Nämä vaikuttajat haluavat omilla muokkaamattomilla kuvillaan tuoda somen kuvastoa realistisemmaksi ja siten vähentää nuorten ulkonäköpaineita.

– Me vaikuttajat voimme osaltamme vaikuttaa siihen, millaista kuvastoa nuoret näkevät sosiaalisessa mediassa ja pohtia sisältöjemme vaikutusta nuoriin seuraajiin. Itse olen sitoutunut siihen, etten muokkaa itseäni kuvissa tai käytä filttereitä, kertoo sosiaalisen median vaikuttaja Roosa Rahkonen.

Somealustojen algoritmit suosivat filttereitä

Kokonaan vastuuta ei voi sysätä vaikuttajille. Vaikka tutkimukset osoittavat ulkonäköä muokkaavien filttereiden käytön lisäävän nuorten ulkonäköpaineita, somealustat kannustavat niiden käyttöön. Filttereiden käyttö tai niistä kokonaan luopuminen ei kuitenkaan ole mustavalkoista tai yksinkertaista.

– Tällä hetkellä esimerkiksi Instagram ja TikTok kannustavat käyttäjiä ulkonäkönsä muokkaamiseen muun muassa suosimalla sisältöjä, joissa filttereitä on käytetty. Varsinkaan nuoret eivät välttämättä erota, milloin vaikuttaja on muokannut ulkonäköön filtterin avulla. Filttereiden käyttö on osin ristiriitaista: ne voivat haittojen lisäksi toisaalta myös lisätä itsevarmuutta samalla tavalla kuin vaikka meikkaaminen ja niiden avulla voi osallistua ja jakaa myös sisältöä, jota muuten ei uskaltaisi, Rahkonen toteaa.

*) Kyselytutkimuksesta:

Doven Syno Internationalilla teettämä kyselytutkimus toteutettiin 8.7.-26.7.2022, vastaajina Suomessa 508 10–17-vuotiasta tyttöä ja 454 tyttöjen vanhempaa.

Dove