Joka toinen nuori harkitsee nyt yrittäjyyttä

45 prosenttia nuorista on harkinnut yrittäjyyttä. Kuusi prosenttia on jo tai on ollut yrittäjänä. Yrittäjämuodoista nuoria kiinnosti eniten itsenäinen toimijuus: yrityksen perustaminen itse (23 %) tai kevytyrittäjyys (11 %). Yrityksen perustaminen yhdessä muiden kanssa kiinnosti yhtätoista prosenttia. Tiedot perustuvat juuri valmistuneeseen Eezy Oyj:n nuorten suhdetta työelämään selvittäneeseen kyselytutkimukseen. Siihen vastasi maalis-huhtikuussa 2022 Suomen väestöjakaumaa edustavasta Bilendin kuluttajapaneelista 500 nuorta iältään 16-29 vuotta. Kyselytutkimuksen perusteella nuorten ja työelämän suhteesta tiedetään yrittäjyyskiinnostuksen lisäksi myös

Lue lisää >

Vaatimus pitkiin työpäiviin haastaa työn ja perheen yhteensovittamista ja tasa-arvoa työelämässä

Pitkät työpäivät ja vaatimukset venymisestä haastavat äitien mahdollisuuksia yhteensovittaa työtä ja perhettä. Yli puolet (60 %) Mothers in Business (MiB) -verkoston jäsenkyselyn vastaajista kertoo, että heidän on odotettu tekevän pitkiä työpäiviä. MiB ry peräänkuuluttaa työpaikoille perheystävällisempää kulttuuria vauhdittamaa tasa-arvon etenemistä työelämän johto- ja asiantuntijapaikoilla. MiB ry:n jäsenkysely toteutettiin joulukuussa 2021 yhteistyössä VTT:n Gender STI -tutkimushankkeen kanssa, ja siihen vastasi 475 äitiä. Kyselyssä korostuivat erityisesti asiantuntija- ja johtotehtävissä työskentelevien haasteet sovittaa

Lue lisää >

VAHVEMPI TYÖYHTEISÖ KORONAN JÄLKEEN – NELJÄN KOHDAN OHJELMA TOIPUMISEEN

Joillekin työyhteisöille koronakriisi teki hyvää. Työpaikoilla opittiin esimerkiksi yhteistä ongelmanratkaisua ja uusien työkalujen käyttöä. Mitä voidaan tehdä, jotta saavutettu hyvä ei katoa, kun poikkeusoloista palataan uuteen normaaliin? Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto EU-OSHA korostaa resilienssin merkitystä mahdollisiin tuleviin terveyskriiseihin varautumisessa. Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä muutoksista. Työyhteisö on resilientti, kun se ei lamaannu yllättävässä tilanteessa vaan säilyttää toimintakykynsä uusissakin olosuhteissa, mukautuu niihin ja menestyy. Resilientti työyhteisö myös kehittää jatkuvasti kykyään selviytyä muutoksista

Lue lisää >

Näin lisäät liikettä etätyöpäivään

Iso osa suomalaisista on jo vuoden ajan tehnyt töitä etänä. Etätyössä säästyy työmatkoihin kuluva aika ja päivää voi rytmittää vapaammin, mutta moni saattaa tuskailla kotona ergonomian kanssa. Lue Selkäliiton vinkit, miten lisätä liikettä työpäivään ja ehkäistä selän ja niskan kuormitusta. Ergonomiset ratkaisut, kuten säädettävä työtuoli ja -pöytä, mahdollistavat työskentelyasentojen monipuolisemman vaihtelun ja edistävät siten tuki- ja liikuntaelinterveyttä. Mutta tämä ei yksin riitä ehkäisemään staattisen paikallaanolon, istumisen tai seisomisen, aiheuttamaa rasitusta

Lue lisää >