Kotitoimistoarki rullaa pyöräillen

Pyöräliitto kannustaa kaikkia etätyöläisiä satulan selkään ja tien päälle. Pyöräily edistää työssä ja arjessa jaksamista erityisesti poikkeusoloissa, Pyöräliiton toiminnanjohtaja Vellu Taskila vinkkaa.

“Kuntosalien ja ryhmäliikuntapaikkojen ollessa edelleen suljettuna suuressa osassa maata, pyöräily on helppo ja turvallinen tapa pitää huolta omasta jaksamisesta on: jo pari tuntia viikossa auttaa pitämään yllä henkistä ja fyysistä hyvinvointia pandemian aikana.” 

Kotitoimistoarjen saa puolestaan rullaamaan vaikka vartin työmatkasimulaatioilla, jotka rytmittävät päivää ja helpottavat työn ja vapaa-ajan erottamista. Koska pyöräillessä turvavälit tulevat luonnostaan, työkavereitakin voi tavata turvallisesti esimerkiksi lounaspyöräilyn merkeissä. Yhteinen pyörälenkki tarjoaa vaihtelua Zoom-kokouksille ja vahvistaa sosiaalisia suhteita. 


Pandemia jätti työmatkapyöräilijät tyhjän päälle

Kun etätyösuositukset vuosi sitten astuivat voimaan, moni työmatkapyörä jäi sutimaan tyhjää. Espoolainen Jaakko Kauramäki oli pendelöinyt pyörällä töihin Helsingin kantakaupunkiin usean vuoden ajan vuoden ympäri, noin 100 kilometriä viikossa. Matkamittari lakkasi raksuttamasta, kun yliopiston asiantuntijatehtävät siirtyivät kotitoimistolle, mikä tuntui nopeasti sekä ruumiissa että mielessä.

“Fyysiset muutokset olivat selvimmät. Kun työmatkapyöräilyn tuoma liikunta-annos jäi, tämä näkyi yleisenä väsymyksen tunteena, huonompana unen laatuna ja epäsäännöllisenä vuorokausirytminä.”

Säännöllinen työmatkapyöräily oli rytmittänyt Kauramäen päiviä ja auttanut jaksamaan: töihin meno herätti, virkisti ja auttoi orientoitumaan tulevaan. Iltapäivän paluumatka toimi irtiottona ja tuuletti ajatuksia niin, ettei töitä tarvinnut kantaa mukana kotiin. Oli selvää, että etätyön aiheuttama työmatkavaje piti korvata, jotta kotitoimistoarjen kanssa pärjäisi.

“Elämänlaatu ja oma jaksaminen paranivat kyllä hyvin pian, etenkin kun etätyön työaikaliukumat mahdollistivat erilaiset kokeilut työmatkaa jäljittelevistä pyrähdyksistä päivälenkkeihin kauniilla kelillä tai pidennetyn kauppareissuun iltapuhteina.”

Vaikka kilometrit ovat poikkeusolojen aikana hieman vähentyneet, hyvinvoinnin Kauramäki vakuuttaa kasvaneen huomattavasti.

“Aikaisempi työmatkapyöräilyn tuoma hyvinvointi oli, vaikkakin tiedostettua, osin näkymätöntä, koska siitä oli tullut rutiinia. Nyt kun pyörän selkään hyppääminen on tietoisempi valinta, ja reittejä on mahdollista suunnitella oman mielen mukaan, uudet maisemat, vähentyneet kontaktit autojen kanssa ja puhtaampi ilma ja ovat tehneet pyöräilystä entistä nautittavampaa.”

Iida Varjola


Kypärä päähän, ovesta ulos ja pyörä alle

Kirkkonummelainen tiiminvetäjä Iida Varjola aloitti pyöräilyn etätyösuositusten tultua voimaan viime keväänä osana elämäntaparemonttia, ja se osoittautui mainioksi vastapainoksi kotitoimistoarjelle. 

“Positiivisinta etätyössä itsessään on se, että aiemmin työmatkoihin kulunut aika on nyt käytettävissä liikuntaan. Etätyön myötä liikkuminen on mahdollista esimerkiksi aamulla ennen töiden alkua, lounasaikaan tai välittömästi työpäivän päätteeksi ennen lapsen hakua päiväkodista.”

Pyöräilyssä Varjolaa viehättää eniten liikkumisen tehokkuus, vaivattomuus sekä se, että pyöräily on koronan kannalta erittäin riskitön tapa liikkua: pyöräillen on helppo treenata sekä peruskuntoa matalalla sykkeellä että intervalleja korkeilla. Laji ei edellytä lähtökohtaisesti muuta, kuin kypärän päähän, loikan ovesta ulos ja pyörän alle. 

“Pyöräily voi olla myös sosiaalinen tapa liikkua, esimerkiksi perheen kanssa, tai keino tavata ystäviä koronaturvallisesti. Itse tosin viihdyn lajin parissa juuri siksi, että se on nimenomaan omaa aikaani eikä minun tarvitse olla aina sosiaalinen.” 


Etätyöläisten vinkit kotitoimisto- ja korona-arjen pyörittämiseen

Jaakko Kauramäki: 
1. Arkiliikkumiseen pyörä on lyömätön kapistus – se auttaa pitämään huolta omasta jaksamisesta henkisesti ja fyysisesti.
2. Pyörällä kulkiessa turvavälejä tulee pidettyä luonnostaan ja pyörällä pääsee kätevästi ruuhkaisilta liikuntapaikoilta väljemmille alueille. 
3. Pyöräilyssä ei ole sisäliikuntapaikkojen altistumisriskiä.
4. Pyöräilyn aloitukseen ei vaadita erityisvarusteita, pyörä riittää.
5. Lähiseutu voi yllättää positiivisesti, pyörällä siihen pääsee tutustumaan uusin silmin.

Iida Varjola:
1. Pyöräillessä pää tyhjenee ja ajatus lähtee lentoon. Se on täydellinen irtiotto työstä. 
2. Happiöverit auttavat keskittymään ja nukkumaan paremmin. 
3. Pyöräily on ylivertainen keino purkaa stressiä, ja sen puute heijastuu aika nopeasti tekemisessä turhautumisena ja väsymyksenä.
4. Kierrätyskeskuksista löytyy välillä todellisia retrohelmiä, mutta myös käytettyjä ja huollettuja maasto- ja citypyöriä erittäin edullisesti. 
5. Pyöräillessä peruskunto kasvaa nopeasti, mikä motivoi ajamaan aina vain vähän pitempiä ja erilaisempia reittejä.

Pyöräliitto

Jaakko Kauramäki