Yli 81% suomalaisista seurasi kotikisoja MTV3:lta ja C Moresta – myös kultajuhlilla miljoonayleisö

MM-jääkiekon kotikisat nostattivat kiekkohuuman äärimmilleen koko Suomessa. Leijonien matkaa turnauksen aikana seurasi kotikatsomoissa lähes 4,4 miljoonaa katsojaa, eli yli 81% kaikista suomalaisista.

mm_latka_cover_final.jpg

”Välitimme ja väritimme kotikisat monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin niin C Moressa, MTV3-kanavalla kuin uutispalveluissammekin. Osasimme toki odottaa isoja katsojamääriä, mutta luku on jälleen kerran käsittämättömän suuri. Lähetysten taustalla on yli satapäinen huippuammattilaisten tiimi, joka ansaitsee valtaisat kiitokset tässä kohti. Kiitos myös MM-turnauksen järjestäjät ja tietysti Leijonat upeista elämyksistä, joita saimme kunnian olla välittämässä kotikatsomoihin” summaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

Reilun kahden viikon aikana MTV:n kanavilta ja C Moresta otteluita, MM-kisastudioita sekä muita erikoislähetyksiä seurasi huimat 4,4 miljoonaa suomalaista – eli yli 81 % väestöstä. Odotetusti korkeimmat luvut keräsi sunnuntain finaalipäivä, jolloin MM-ohjelmistoa seurasi lähes 3,4 miljoonaa suomalaista. Useampana muunakin päivänä kisatapahtumat tavoittivat massiivisia, yli kahden miljoonan yleisöjä.

Turnauksen aikana MTV3-kanava tuplasi katselunsa lähes tuntiin per päivä. Yhtä korkealla viikon katseluosuus (kaikki 4+ v., koko vrk: 35,3 %) ei ole kanavalla ollut sitten vuoden 2005.

MM-huuma näkyi myös MTV Uutisten kulutuksessa, joka kasvoi selvästi edelliskevään 2021 kisoista. MTV Uutiset seurasi kaukaloiden tapahtumia ja kotikisojen ilmiöitä päivittäin useilla eri tuotannoilla. Esimerkiksi MM-kisoihin liittyviä videosisältöjä katsottiin MTVUutiset.fi:ssä jopa 76 % enemmän kuin viime keväänä.  MTV Katsomossa MM-sisällön kulutus puolestaan kasvoi 55% edellisen vuoden kisoista. Videoista katsojien suosikkeja olivat mestaruusottelun huippuhetkien rinnalla myös esimerkiksi kiinnostavat tuomarikameravideot. MTV Uutiset Live puolestaan oli kisojen ajan MTV Katsomon tavoittavin sisältö.

Kultajuhlat keräsi suomalaiset vielä kerran MM-kiekon äärelle

Hakametsän legendaarisen kiekkopyhätön pihalle kerääntyi maanantaina valtava fanijoukko juhlistamaan tuoreita maailmanmestareita. Lisäksi juhlahumua seurasi tv:n äärellä kaikkiaan 1,85 miljoonaa suomalaista (MTV3+C More Sport 1+ C More + mtv-palvelu). Kolmituntisen lähetyksen keskikatsojamäärä oli 787 000 (MTV3+C More Sport 1+ C More + mtv-palvelu). Keskikatsojamäärä nousi yli miljoonan, kun Leijonat saapuivat lavalle nostamaan pokaalia (klo 19.15-20.00).

Suomen MM-otteluiden katseluluvut

Kokonaiskatsojaluvut MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla ja C More -suoratoistopalvelussa:

13.5. klo 20.20 Suomi–Norja: 1,34 milj. (2,2 milj.)
14.5. klo 20.20 Latvia–Suomi: 1,25 milj. (1,9 milj.)
16.5. klo 20.20 Suomi–USA: 1,57 milj. (2,4 milj.)
18.5. klo 20.20 Suomi-Ruotsi 1,70 milj. (2,6 milj.)
20.5. klo 16.20 Iso-Britannia-Suomi 0,84 milj. (1,4 milj.)
21.5. klo 16.20 Itävalta-Suomi 0,93 milj. (1,4 milj.)
24.5. klo 20:20 Suomi-Tshekki 1,5 milj. (2,3 milj.)
26.5. klo 20:20 Suomi-Slovakia 1,8 milj. (2,4 milj.)
28.5. klo 14:15 Suomi-USA 1,5 milj. (1,9 milj.)
29.5. klo 20:20 Suomi-Kanada 2,5 milj. (3,1 milj.)
30.5. Leijonien kultajuhlat ja kooste juhlista 0,8 milj./0,3 milj. (1,9 milj.)

MTV Ohjelmaviestintä