Suomen laskettelukeskuksissa erinomainen lumitilanne lämpimästä säästä huolimatta

Norjasta puhaltava föhn-tuuli toi Etelä-Suomeen loskakelit ja jopa kuuden plusasteen lämpötiloja. Suomen hiihtokeskusyhdistys muistuttaa talviurheilun ystäville, että lämpöasteet eivät uhkaa laskettelukeskusten lumitilannetta tai rinteiden kuntoa edes eteläisimmässä Suomessa.

sveitsin-hiihtokeskus-13.1.2022.jpg


Norjasta puhaltava föhn-tuuli toi rajun muutoksen koko Suomen säätilaan torstaina 13.1. Konkreettisimmin muutos näkyi eteläisessä Suomessa, jossa lumi muuttui kaduilla loskaksi ja lämpötila kipusi reilusti plusasteiden puolelle. Laskettelukeskuksissa lumitilanne on kuitenkin edelleen erinomainen.

– Rajutkaan säätilan vaihtelut eivät ole Suomen laskettelukeskuksille uusia ilmiöitä. Keskukset ovat jo vuosia tehneet määrätietoista työtä sen eteen, että laskettelurinteet ovat talvella aina hyvässä kunnossa eteläisintä Suomea myöden, näyttivätpä kaupunkien kadut kuinka loskaisilta tahansa, Suomen hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) toiminnanjohtaja Harri Lindfors kertoo.

Keskukset varmistavat rinteiden kunnon ja lumen riittävyyden tehokkailla lumetusjärjestelmillä. Lumetukseen on täksi kaudeksi investoitu tuplasti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tykkilumi on rakenteeltaan rakeista, ja se muistuttaa enemmän merisuolakidettä kuin tavallista lumihiutaletta. Näin ollen tykkilumi kestää säänvaihteluita huomattavasti paremmin kuin luonnonlumi.

– Keskukset varautuvat vaihteleviin sääolosuhteisiin tykittämällä rinteisiinsä riittävän paksun kerroksen lunta heti alkukaudesta, kuten tänä vuonna marras–joulukuun pakkasjaksolla. Tykkilumi pakkaantuu tiiviiksi kerrokseksi ja kestää merkittävästi paremmin kulutusta, sadetta ja lämpötilaeroja kuin luonnonlumi. Rinteissä onkin yleensä vähintään puolen metrin tiivis kerros kestävää tykkilunta, ja monissa keskuksissa tykkilunta on rinteissä jopa yli metrin verran, Lindfors selittää.

Lunta myös varastoidaan

Moni laskettelukeskus myös varastoi lunta. Varastoitua lunta voidaan hyödyntää rinteiden huoltamisessa kovan kulutuksen aikana.

– Uuden lumen tykittämisen lisäksi voidaan hyödyntää varastoitua lunta. Sitä voidaan tarvittaessa lisätä kovalle kulutukselle joutuviin paikkoihin, kuten hissien lähtö- ja poistumispaikoille, Lindfors kertoo.

Korner