Liikkujan viikolla rakennetaan kestävän liikkumisen uutta normaalia

Koronaviruspandemia on vaikuttanut väistämättä ihmisten tapaan liikkua. Poikkeuksellinen aika on näkynyt muun muassa lisääntyneenä etätyönä ja kiihtyvänä polkupyörien myyntinä. Nämä muutokset saattavat vaikuttaa liikkumiseemme myös tulevaisuudessa. Liikkujan viikko viestii ja kannustaa tänä vuonna kestävään liikkumiseen. -Poikkeusajan tilanne on muuttanut monien liikkumistottumuksia. Liikkujan viikko on hyvä ajankohta pohtia, voisiko mahdollisista muutoksista kestävämpään suuntaan tulla pysyviä, kannustaa Sara Lukkarinen Motivasta. Useat suomalaiset kunnat tuovat esille kestävän liikkumisen mahdollisuuksia syyskuun 16.–22. päivä vietettävällä

Lue lisää >

Uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu: https://www.harrasta.net/uuden-liikuntaharrastuksen-aloittaminen/ Kyllästyitkö nykyiseen liikuntalajiisi ja tahtoisit kokeilla jotain muuta? Vai oletko kyllästynyt liikkumattomuuteen ja tahtoisit löytää itsellesi aktivoivan tavan viettää vapaa-aikaasi? Välillä on hyvä monipuolistaa liikkumistaan, koska se todennäköisesti virkistää mieltä ja saa sinut jatkamaan liikunnan parissa mahdollisesti pitempään. Mitä lajia tahtoisit kokeilla? Jos et heti pysty vastaamaan tähän kysymykseen, netistä löytyy erilaisia testejä, joihin vastaamalla saat mieltymyksiäsi ja toiveitasi vastaavia liikuntalajiehdotuksia. Tällainen on esimerkiksi

Lue lisää >

5 vinkkiä omaan hyvinvointiin

Me puhumme paljon hyvinvoinnista. Elämme niin kutsutussa hyvinvointiyhteiskunnassa ja pyrimme voimaan hyvin. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä se tarkoittaa? Miten sinun hyvinvointisi määritellään ja miten sitä omaa hyvinvointia voisi edistää? Hyvinvointi tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan kahta asiaa: vaurautta ja hyvää terveydentilaa. Vauraudella tarkoitetaan aineellista ja taloudellista hyvinvointia. Hyvässä terveydentilassa huolehditaan henkisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jakaa hyvinvoinnin osatekijöihin, joita on kolme: TerveysMateriaalinen hyvinvointiKoettu hyvinvointi, elämänlaatu Terveydellä ei

Lue lisää >

Liikunnan aloittaminen ja sen vaikutukset

Poikkeusolot muuttivat suomalaisten liikuntatottumuksia. Kun matka kotoa työpaikalle vaihtui makuuhuoneesta olohuoneeseen, katosi jotain päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, jota liikunnaksikin kutsutaan. Suurin osa liikunnastamme koostuu siis arkiliikunnasta, jossa liikkuminen tapahtuu omalla lihastyöllä pisteestä A pisteeseen B. Mitä sitten, kun liikunta yhtäkkiä vähenee ja lopulta loppuu? Nousetkin eräänä aamuna selkä kipeänä sängystä huonosti nukkuneena. Hampaita pestessäsi katsot peilistä itseäsi, näet pullistuneet posket, silmäpussit ja kalpean ihon. Ajattelet autolla ajamisen sijaan kävellä eräänä päivänä

Lue lisää >

Kysely povaa nettitreenien tarjoajille vaikeita aikoja

Herbalife Nutritionin toukokuussa tekemästä laajasta kyselystä käy ilmi, että kolme kymmenestä suomalaisesta söi enemmän ja liikkui vähemmän, kun poikkeuksellinen kevät sulki liikuntasaleja ja kotona vietettiin enemmän aikaa. Monet ovat sallineet itselleen arkipäivän nautintoja, mutta luvanneet parantaa tapojaan. Nettitreenejä haluaa lisää vain harva. Viime aikojen poikkeukselliset olot ovat vaikuttaneet merkittävästi liikunta- ja ruokavaliotottumuksiimme, selviää ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin toukokuussa teettämästä kyselytutkimuksesta. – Kolme kymmenestä suomalaisesta on hemmotellut itseään enemmän näinä aikoina, esimerkiksi

Lue lisää >

Uutuuskirja kehittävän harjoittelun perusteisiin

Ihmiset eivät ole laiskoja. Heillä on vain tavoitteita, jotka eivät innosta heitä. Tämä kirja antaa yksilöllisesti sovellettavat ohjeet siihen, kuinka parannat yhtäaikaisesti niin terveyttäsi kuin toiminta- ja suorituskykyäsi sekä kehon koostumustasi. Montako kertaa olet aloittanut kuntoiluprojektin, uuden harrastuksen tai vaikkapa kuntosalilla käymisen intoa puhkuen vain huomataksesi että muutaman viikon jälkeen havahdut tilanteeseen, jossa vain väsyttää entistä enemmän, paikkoja särkee ja kolottaa, aamuisin on vaikea päästä ylös ja iltaisin taas nukahtaa.

Lue lisää >

Näin onnistut ylläpitämään treenimotivaatiota

On yleistä, että jonkin ajan kuluttua vuodenvaihteesta treenimotivaatio alkaa horjua. ELIXIA haluaa nostaa esiin tämän monelle tutun ilmiön ja auttaa useampia jatkamaan treenaamista läpi vuoden. Näin ELIXIA haluaa myös yleisesti edistää parempaa kansanterveyttä. Yhteistyössä neurotutkija Ole Petter Hjellen kanssa ELIXIA tuo esiin pitkäaikaisen liikunnan harrastamisen etuja. Kirjassaan ”Vahvat aivot aktiivisessa kehossa” (Sterk hjerne med aktiv kropp) neurotutkija Hjelle kirjoittaa, että aivojen tärkein evolutionaarinen tehtävä on tehdä hyviä valintoja. Aivot saavat

Lue lisää >

Suuri pohjoismainen liikuntaa ja ravitsemusta koskeva kysely: Suomalaiset vieroksuvat pohjoismaalaisista eniten kuntosaleja

– Suomalaiset viihtyvät pohjoismaalaisista huonommin kuntosalilla. Samaan aikaan suomalaiset kärsivät kyselymme mukaan myös eniten vetämättömästä olosta. Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että suomalaiset syövät välipaloja laiskemmin kuin muut pohjoismaalaiset, sanoo ravitsemusyhtiö Herbalife Nutritionin pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann. YouGovin Herbalife Nutritionille Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa toteuttama kysely tuo esiin yllättäviä maitten välisiä eroja terveyteen vaikuttavissa tottumuksissa. – Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat hyviä syömään aamiaista, kun taas norjalaiset ja tanskalaiset jättävät

Lue lisää >

Miten pysyä kunnossa? 5 vinkkiä

Hyvinvoiva ihminen on terve, puhkuu intoa ja olo on energinen. Sairastelukierteet eivät vaivaa arkea ja tällöin myös mieli voi hyvin. Toimintakyky pysyy tasaisena, oli sitten opiskelija, työelämässä tai eläkeläinen. Kun huolehtii itsestään ja omasta jaksamisesta, tulee samalla huoltaneeksi myös perhe- ja ystäväsuhteita. Kokonaisvaltainen hyvinvointi näkyy myös kasvaneena itsetuntona. Usko itseen ja omiin kykyihin vahvistaa ja tuo ryhtiä. Voidessaan hyvin ihminen säteilee sisäistä kauneutta. Mikäli hyvä kunto on vielä haaveena tulevaisuudessa,

Lue lisää >

Säännöllinen liikunta näkyy jo nuorena sydänterveydessä – kevyestäkin liikunnasta hyötyä

Tuoreen kutsuntaikäisillä tehdyn oululaistutkimuksen mukaan jo kevyellä fyysisellä aktiivisuudella on edullisia vaikutuksia nuorten miesten sydänterveyteen. Säännöllinen liikunta lisää sydämen sykevaihtelua, joka kuvaa sydämen hermostollista säätelyä ja on merkki sydämen hyvästä terveydestä. Tutkimus oli osa Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan toteuttamaa MOPO-hanketta, jossa tutkittavina oli 3395 oululaista kutsunnanalaista nuorta miestä vuosina 2009 - 2013. Tutkittavilta mitattiin kehonkoostumus, fyysinen kunto ja sydämen sykevaihtelu, minkä lisäksi he täyttivät laajan terveys- ja elintapakyselyn. Fyysistä

Lue lisää >